LUE TÄSTÄ UUSIN
 -liity tulevien vastaanottajaksi sivun alareunasta :) 
****
Hei Sinä, ihana. 

Kaikesta on aika pitkä aika, eikö olekin? Siitäkin taitaa olla, kun viimeksi ihan kunnolla sinulle kirjoitin. 

Aika on täällä kulunut hitaasti ja se on mennyt ohi nopeasti. Syksystäni ja talvestani haukkasi oman ison palasensa vuoden otsikkotauti jälkioireineen. Pikku-c on armeliaisuudessaan auttanut minua opettelemaan kantapään kautta muutamia ihmisen perustaitoja, kuten vaikka näitä (oletko muuten huomannut kuinka tärkeitä ovat?): 
taitoa levätä, taitoa nukkua kylliksi, olla puskematta ja pitää taukoja. 

Sängyn ja sohvan pohjalta on ollut myös hyvä (ei tosin aina niin kiva) ihmetellä maailman menoa. 
Olen pohtinut paljon mm. sitä, mitä seuraavaksi? 
Mitä seuraavaksi tässä omassa yksityisessä - mitä seuraavaksi tässä isossa yhteisessä. Jonkinnäköinen vallankumous (tai mielummin sellainen lempeä, energiaa liialliseen uhoon tuhlaamaton siirtymä vanhasta uuteen) on jo pitkään tuntunut tik-tik-oikea-aikaiselta. 

Pääasiallisen asentoni oltua viimeaikoina mitä on ollut (vaakataso, lähtökohtaisesti)  - oli tätäkin ajatusta ollut lähestyttävä vähän uudella tavalla. Jalat ylhäällä, katse katossa sen sitten äkkäsin: 
nyt jos koskaan pitää tähän elämään kutsua riittävyyden vallankumous. 

Keskustelussa viisaan asiakkaani kanssa kuulin itseni sanovan: “Sinä et koskaan tule tätä täydellisemmäksi.” 
Tunsin sanoessani, kuinka nuo sanat kolahtivat itseenikin. 
“Kamalaa”, hän vastasi. 
Ja sitten: “Kamalaa ja ihanaa”. 

Kamalaa, ja vähintään hurjaa, mutta ihanaa, on antaa päivä päivältä harteilta tipahtaa sen ajatuksen, että minusta jotenkin tulisi tätä valmiimpi. Että minusta tulisi jollain muotoa tätä parempi. Että joku päivä vielä jostain kulmakaapista esiin astuisi se siistimpi, viisaampi ja rohkeampi minä, joka vihdoin eläisi tämän elämän täydeksi. 

Aloin kirjoittamaan itselleni manifestia siitä, miten meinasin olla oikein vallankumousmainen riittävyyden vallankumouslainen. Kirjasin ylös tärkeitä kohtia: 

-Riittävyyden vallonkumouslainen huomaa, ettei olekaan menossa yhtään minnekään, ja vitsit, sepä vasta on mahtavaa 
-Riittävyyden vallankumouslainen uskaltaa pysähtyä, ja uskaltaa ottaa päivä päivältä vastaan kaiken sen mitä tämäkin päivä antaa - ihan pyytämättä 
-Riittävyyden vallankumouslainen tietää, että tyytyväisyys on kunnianhimoa paljon ihmeellisempi voima 
-Riittävyyden vallankumouslainan koittaa päivä päivältä korvata virheiden etsimisen superlahjaansa 
arvostuksella ja ihastelulla - oli tämä sitten katsoessa itseään, toista tai ympäristöään 

Riittävyyden vallankumous on minulle enemmän-paremmin-lujempaa-vuoroveden vastakohta. Se tuntuu minulle myös jollakin lailla myös ihka oikean aikuistumisen lähtökohdalta. 

On ihana miettiä silmät suurina kaikkea sitä, mitä voisi olla, 
mutta vieläkin voimallisempaa alkaa olla täysin hengityksin ihan vaan sitä, mitä on - jo. 

Riittävyyden vallankumous ei toki ole minun keksintöni. Arvelisin, että se on juurikin se, joka on tehnyt myllerrystyötään koko vuoden halki - niin hyvässä kuin ehdottoman haastavassa. Riittävyyden vallankumous on näyttänyt, ettei välttämättä tarvitse lähteä kauas, ettei välttämättä joka päivä tarvitse lähteä yhtään mihinkää - ja silti voi löytää jotain uutta - joskus vaikka mitä. Riittävyyden vallankumous on näyttänyt, että on asioita, joita kaipaan (voi kuinka odotan sitä, että vanhempani voivat olla huoletta lastenlastensa kanssa samassa (sisä)tilassa!  Ja voi livekeikat kuinka teitä jo kaihoankaan!), sekä asioita, jotka eivät lopulta tainneetkaan olla niin hirveän tärkeitä. Riittävyyden vallankumous on myös pakottanut pärjäämään vähemmällä, ja näyttäynyt, että kyllä - ehdottomasti pärjään, ja pystyn yhä jopa tukemaan, antamaan ja lahjoittamaan sinne,
missä ei kohta ehkä pärjätä. 

Riittävyyden vallankumous on mielellään vaatimaton, mutta tässä asiassa minä en ole: 
Uskon, että mikäli riittävyyden vallankumous saisi todella toteuttaa taitojansa, se muuttaisi, yksinkertaisesti, kaiken. 

Pohdin tässä lepoasennossa sitä, että jos minä ja sinä ja hän ihan oikeasti pystyisimme sisäistämään se, että OLEMME JO, ihan vallan tarpeeksi (ja aika usein meillä jopa ON ENEMMÄN tai PALJON ENEMMÄN kuin tarpeeksi) - on tuossa levollisuudessa voima, joka tarvitsee aika paljon vähemmän kulutusta, varmistelua, yli voimavarojen puskemista, ahdistuksen sumuverhoon hukkumista ja ylilyöntejä hyvinvoinnin, ympäristön ja yhteisön kustannuksella. 

Liittyisitkö Sinä kanssani keskeneräisten ihmisten ehdottoman hissunkissuiseen riittävyyden vallankumoukseen? 

Sen tehdäksesi sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään 
- ehkä korkeintaan jotain vähän vähemmän, 
ehkä enimmillään antaa olla vähän enemmän, 
ehkä vain uskaltaa hengähtää, ihan vähän syvemmin. 

Lämmöllä, 
syvällä, 
Alma 

P.S. Minulla on ikävä Olohuonekonsertteja, ja minulla on sinua ja minulla ikävä meitä. 
SIKSI - sunnuntaista (7.3.2021) lähtien, 
ja 
joka toinen sunnuntai tästä eespäin toistaiseksi, 
on minun olohuoneessani Sunnuntaisessiot. 

Näistä  lisää täällä.  Mukaan pääset, aivan levollisesti, ikiomasta olohuoneestasi käsin :) 

 
ARKISTO: 

Marraskuu 2020 - Terveisiä hyväksynnän harjoitusleiriltä

Toukokuu 2020 - Miten palata uuteen? 

Huhtikuu 2020 - Pysy tämän kanssa 

Maaliskuu 2/2  2020 - Kolme sanaa, jotka muuttavat juuri nyt elämääni (myös kuunneltavissa) 

Maaliskuu 1/2  2020 - Olen ajatellut Sinua (Tukea epidemian aikana + lyhyt levollisuuskirje)